Maisema - Landscape

Wednesday, March 29, 2006



Kuvassa oli satanut edellisen yön aikana märkää suojalunta parin sentin verran vanhan lumen päälle. Lumen märkyys näkyi mm. noiden tuoreiden jälkien tummasta sävystä puistokäytävällä. Päivä oli hyvin pilvinen (sade- ja sumupilvet) ja sateinen. Sademäärä oli päivän aikana 10,2mm, mutta lumipeite ei kasvanut kokonaisuudessaan juuri ollenkaan, koska lumisade oli niin märkää ja iltapäivällä satoi myös vettä ja tihkua. Lämpötilan vuorokausivaihtelu oli nyt pieni (alin -0,5 ja ylin +1,5 astetta) erittäin pilvisen sää vuoksi ja tuuli oli heikkoa, mistä aiheutui myös paikoin sumua. Tilanteessa eteläisen Suomen ylle ulottui lännen laajasta matalapaineesta kieleke, jossa sen eteläpuolella oli keväisen lämmintä säätä ja pohjoispuolella vielä talvista ilmaa. Siten kuvauspaikalla sää oli nyt huomattavasti aikaisempaa lämpimämpää, vaikka 27. päivään asti lähes koko ajan poutaisena ja aurinkoisena jatkunut sää oli päättynyt. Edellisen säätyypin ilmamassan kylmyys näkyi juuri 27. päivään asti jatkuneina yöpakkasina (lämpötilat -10 ja -15 asteen välillä). Kevät oli vasta nyt puhkeamaisillaan. Säätilanne: valitse 29.3.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.

In the picture wet thaw snow had been fallen couple of centimetres on the top of the old snow during the night before. The wetness of the snow was revealed from the dark tone of those fresh tracks on the path in the park. The day was very cloudy (nimbostratus and stratus clouds) and rainy. The amount of precipitation was 10,2 mm during the day, but the snowcover as a whole didn't grow allmost at all, because the snowing was so wet and the precipitation came also in the form of rain and drizzle during the afternoon. The cycle of daytime and night temperature was now small (the minimum -0,5 C and the maximum +1,5 C) due to the very cloudy weather and winds were weak, which resulted also fog here and there. In the situation a strip from the wide low pressure in the west was reaching southern Finland, where southside of it was warm spring-like weather and northside of it was yet wintry air. So at the photoshooting scene the weather was now much warmer than before, allthough the dry and sunny weather that had been continued allmost all the time up to the 27th day had been ended. The coldness of the previous weather type's air mass showed as nightfrosts (temperatures between -10 C and -15 C), which continued exactly to the 27th day. The spring was allmost starting to unfold only now. Weather condition: choose 29.3.2006; Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto maaliskuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in March 2006.

Flickr 1 Flickr 2 Posted by Picasa

0 Comments:

Post a Comment

<< Home